Tämä on käsitöistä kiinnostuneen äiti-immeisen ihka oma loota. Kotona pyörii miehen lisäks kaks tenavaa (5/00 ja 5/04).
Villahousupuotikin löytyy osoitteesta www.petunianvillat.com
Mie oon kans sellanen ihminen et kaikki kangastilkut pitää säilyttää ihan vaan siltä varalta jos niitä joskus tarviis. Viikonloppuna päätin tuhota kasan tilkkuja ja saumuroin ison kasan kestophs:ia. Kuosikankaan lisäks phs:ssa on 2 kerrosta flanellia. En laittanu mitään kosteussuojaa sillä käytän noita kupin kanssa.
Tässä koko setti:

Osa phs:sta on trikoopintaisia

Osa taas flanellia tai puuvillaa

Nepparipressillä oli ihan älyttömän kätevä napsuttaa nuo nepparit noihin. Kaikkia en taida tarvita omaan käyttöön. Osa päätyy huutiksen kautta uusille omistajille.
Pitkästä aikaan pääsin toteuttamaan itseäni ompelun saralla. Tässä tuppukyläsessä (siis on tää oikeesti kaupunki) ei löytyny 3-6v:lle sopivia kurarukkasia. Kaikki kaupassa olevat oli mallia 1-2v. Ilmeisesti isommat muksut ei joko ulkoile kostealla kelillä tai sit ne on sen ikäsiä ettei kurarukkasia enää tarvita. Mutta kun entiset kurarukkaset alko jo irvistelemään niin eipä auttanu kun lähteä merta edemmäs kalaan ja etsiä kurarukkasia Jyväskylästä.
Käytiin esikon kanssa kaikenlaisia kauppoja läpi eikä kurarukkasia löytyny mistään. Siitä sisuuntuneena painelin Eurokankaaseen sadeasukankaan ostoon. Melkein jouduin sielläkin pettymään kun en löytänyt pakalta sadeasukangasta. Onneks yhdestä palalaarista löytyi notkeaa sadetakkikangasta ja vielä kahdessa värissä, vaaleanpunaisena ja turkoosina. Molempia otin metrin ja kokeilun tuloksena syntyi tällaiset rukkaset.

Saumoja ei ole teipattu vaan ne on ommeltu ihan tavallisesti. Aattelin et sen aikaa kun nuokin kestää niin ei kannata tuhlata aikaa ja rahaa saumateippiin. Kangas vaikutti sen verran pehmeältä ettei nuo ikuisuuksia hiekkaleikkejä kestä. Metrin kangaspalat maksoi yhteensä 12,5e ja tuosta määrästä sais varmaan yli kymmenet kurarukkaset. Esikolle on tarkoitus ommella vielä sadehousut tuosta vaaleanpunaisesta kankaasta.
Ai niin. Kaavan kurarukkasiin piirsin vanhoista Rukan rukkasista. Hyvin suurpiirteinen tuo kaava on mut ihan toimiva.

Arvonta on suoritettu. Onnettarena toimi Mr Random Number Picker. Onni suosi osallistujaa nro 11 eli Lellu. Laita osoitteesi s-postilla tulemaan osoitteeseen petunia_pp@hotmail.com niin palkinto löytää jossain vaiheessa tiensä perille.
Edit: Kuva Lellun lahjuksista

Pian menee 5000 kävijän raja rikki laskurissa. Kiitos mielenkiinnosta! Kommentin jättäneille on luvassa arvonta. Palkintona jotain kivaa käsityöaiheista.
Pe 9.3.2006 klo 20.35
Osallistuminen päättyy nyt. Arvontaan osallistuu 17 kommentin jättänyttä blogin seuraajaa. Arvonta suoritetaan viikonloppuna.
Tänään kopsahti postilaatikkoon paketti miun lempparinettikaupasta, Priimasta. Paketissa oli muutama vyyhti Fritidsgarnia, kerä bambulankaa ja kerä villalankaa sukkia varten.

Bambua ostin ihan vaan kokeeksi kun halusin nähdä millaista se on. Fritidsgarnit menee villapöksyihin ja tuosta Red Heart Sport Socks Colorista tulee pehmeät yösukat miulle itelleni. Mie kun oon niin viluvarvas et tarviin yölläkii villasukkia.
Toisen ihanan lankalastin sain työkaverin mukana. Hää oli viikonloppuna käymässä Kauhavalla ja toi sit miulle Kauhavan Kangasaitasta Melli-lankaa.

En sit osannu valita vaan yhtä väriä vaan piti useempaa saada ja vielä varmuuden vuoks kaks kerää jokaista. Aika paksua lankaa tuo on et taitaa olla parempi et halkaisen langan kahtia. Täytyy tästäkin villahousuja kokeilla tehdä.
Blogin pito on jäänyt viimeaikoina vähän paitsioon. Ei sillä etteikö käsitöitä olisi tullut tehtyä. Puikot suhisee joka ilta ja tuloksena on iso kasa villahousuja. Nyt vaan on ongelmana etten saa tehtyä kunnollisia nettisivuja, jotta saisin ne myyntiin. Eikä tuo isännänroikalekaan noista kotisivujen tekemisestä perusta vaikka muuten koneen kanssa touhuaakin.
Vauvakuume on edelleen päällä ja sen tuloksena on syntynyt ihania pikkuvaippoja. Mummun S-koon kaavalla on ommeltu muutamia söpöjä sisätäyttiksiä.

Kaikissa sisä- ja ulkopuolella trikoo ja ulkokangasta tanakoittamassa puuvilla. Nepparitkin pysyy kuosissaan kun vaippa ei ole liian löprö. Alhaalla oikealla oleva dinovaippa on täytetty ja muut tyhjillään. Tässä vielä yksi raitavaippa auki.

Työn alla on ollut myös pehmeä koko vaippaiän vaippa. Mallina on käytetty Babyidean HempHourExtraa. Päällä on trikoo ja sisällä kaksinkertainen bambufleece. Vaipassa on edessä nepparit joilla vaipan pituutta saa säädettyä. Vaippaan tulee vielä tarrakiinnitys (tarrat matkalla nettiputiikista kotiin) sekä bambuinen lisäimulipare. Aluksi ajattelin laittaa sen nepeillä kiinni vaippaan mut taidan laiskuuttani ommella sen kiinteästi kiinni.




Selkä ei oikein tahdo kestää tuota ompelua mut pikaisen istumisen tuloksena syntyi myös unelman pehmeä näpsyvaippa Mummun näpsyvaipan kaavalla. Päällä on Jyskin omenanvihreää (tai lime) bambufroteepyyhettä ja sisällä bambufleeceä. Täyttöaukko on edessä ja siinä on kiinteästi kiinni flanellinen imutasku.


Elisa!
Jätit kommentin koskien Husqvarna 2000 -ompelukonetta. En tiedä miten vanha tuo kone on kun ostin sen käytettynä. Mut uskoisin sillä olevan ikää ainakin lähemmäs 20v jos ei ylikin. Käyttöohjekirja on tallessa joten jos haluat kopion siitä niin jätä yhteystietoja kommentteihin.
Jouluaattona sain avata Jouluyllätysvaihto-pakettini. Se oli Petran lahja miulle. Paketista paljastui ihanan pehmeä huivi ja namusia.

Miulta taas lähti Petralle huovutettu kassi ja sydän-heijastin.

Viime aikoina on vapaa-aika mennyt jossain muualla kuin tietokoneen äärellä. Perustin vähän aikaa sit toiminimen ja ens vuoden puolella tulee myyntiin Petunia-hahtuvat. Aika on kulunut hahtuvia neuloen. Välillä oon ehtyny pyörähtää ompelukoneen ja saumurin ääressä ja sieltä on syntynyt vaippa poikineen. Edelleenkään ei ole käyttäjää luvassa mut jospa nuo menis jollekin vaikka lahjapakettiin.

Vastasyntyneellekin sopiva näpsyllä kiinnitettävä vaippa, jossa päällä marjapuuronpunainen frotee, sisällä vaaleansininen flanelli ja imuna muutama kerros flanellia.

Söpö tyttövaippa. Tehty Popolini Koalan mukaiseksi. Päällä frotee, sisällä flanelli ja imuna muutama kerros flanellia. Koko vaippaiän vaippa. Näitä vois käyttää vaikka Antilla yövaippana jos tuo suostuis näpsykiinnitteisiin vaippoihin.

Jostain on joskus pesiytynyt meille Iguleen M-kokoinen kaava ja sillä syntyi tämä mansikkavaippa. Päällä puuvilla, sisällä flanelli ja muutama kerros imua. Takana täyttöaukko.


Tämän koevaipan ompelin käyttäen WeeWekan kaavaa. Ei tosiaankaan sopinut meidän XL-kokoiselle yövaipaksi. Kaava oli liian lyhyt ja leveä. Vyötärönepparit oli tiukimmillaan ja silti vaippa löpötti löysänä vyötäröltä. Antilla (2,5v) on kuitenkin aika pitkä selkä eikä rotevasta vartalosta huolimatta hänellä oo pömppömasua. Joten tämä täyttis pääsee kaapin nurkkaan pölyyntymään.

Kyllähän mie neuloin ittelleni yhen piponkin. Lankana ihana Pirtin Kehräämön liukuvärjätty villalanka ja ohje Ullasta (jostain syystä en enää löydä sitä ohjetta mut oon ihan varma et se oli Ullasta). Hiukkasen karkea tuo pipo on päässä joten täytyy pestä se villanpesuaineella ja tarvittaessa huilauttaa lanoliinissa. Johan pehmenee.