Pitkästä aikaan pääsin toteuttamaan itseäni ompelun saralla. Tässä tuppukyläsessä (siis on tää oikeesti kaupunki) ei löytyny 3-6v:lle sopivia kurarukkasia. Kaikki kaupassa olevat oli mallia 1-2v. Ilmeisesti isommat muksut ei joko ulkoile kostealla kelillä tai sit ne on sen ikäsiä ettei kurarukkasia enää tarvita. Mutta kun entiset kurarukkaset alko jo irvistelemään niin eipä auttanu kun lähteä merta edemmäs kalaan ja etsiä kurarukkasia Jyväskylästä.

Käytiin esikon kanssa kaikenlaisia kauppoja läpi eikä kurarukkasia löytyny mistään. Siitä sisuuntuneena painelin Eurokankaaseen sadeasukankaan ostoon. Melkein jouduin sielläkin pettymään kun en löytänyt pakalta sadeasukangasta. Onneks yhdestä palalaarista löytyi notkeaa sadetakkikangasta ja vielä kahdessa värissä, vaaleanpunaisena ja turkoosina. Molempia otin metrin ja kokeilun tuloksena syntyi tällaiset rukkaset.

509010.jpg

Saumoja ei ole teipattu vaan ne on ommeltu ihan tavallisesti. Aattelin et sen aikaa kun nuokin kestää niin ei kannata tuhlata aikaa ja rahaa saumateippiin. Kangas vaikutti sen verran pehmeältä ettei nuo ikuisuuksia hiekkaleikkejä kestä. Metrin kangaspalat maksoi yhteensä 12,5e ja tuosta määrästä sais varmaan yli kymmenet kurarukkaset. Esikolle on tarkoitus ommella vielä sadehousut tuosta vaaleanpunaisesta kankaasta.

Ai niin. Kaavan kurarukkasiin piirsin vanhoista Rukan rukkasista. Hyvin suurpiirteinen tuo kaava on mut ihan toimiva.

509008.jpg